BLACK LIVES MATTER

suomenkielinen arkisto adresseille, tiedonlähteille, rahankeräyksille sekä selitys sille, mistä on kyse

*sivu/materiaali on englanniksi

Päivitetty: 18.11. klo 04:40

MISTÄ ON KYSE?

Tällä hetkellä Yhdysvalloissa on meneillään maanlaajuisia mielenosoituksia rasismia, poliisiväkivaltaa ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Vaikkakin nämä ovat arkipäivää Yhdysvaltain afroamerikkalaiselle väestölle, George Floydin murha poliisien toimesta oli jäävuoren huippu laukaisten kyseiset mielenosoitukset sekä globaalin reaktion.

Mitä taustalla?
Yhdysvaltain poliisivoimat tappavat vuosittain yli 1000 ihmistä. Afroamerikkalaisella miehellä on 2,5-kertainen riski kuolla poliisikohtaamisessa verrattuna valkoiseen mieheen.* Poliisit joutuvat teoistaan harvoin tuomiolle ja vielä harvempi todetaan syylliseksi.


George Floydin tapaus
George Floydin epäiltiin yrittäneen maksaa ostoksensa väärennetyllä setelillä. Paikalle hälytettiin poliisi, joka painoi jo käsiraudoitettua ja maassa makaavaa Floydia polvellaan estäen tämän hengityksen. Floyd menehtyi, ja poliisit pääsivät helpolla. Floydin murhannut poliisi Chauvin sai syytöksen kuolemantuottamuksesta*, joka ei tuo oikeutta tapahtuneelle.

Päivitys: protestointien jälkeen, Chauvinin syyte korotettiin toisen asteen murhaksi sekä 3 muuta poliisia saivat syytteen avunannosta.
Päivitys: Chauvin vapautettiin, mutta nyt on käynyt ilmi tämän olleen toistuva rikos, jonka myötä oikeudenkäynti jatkuu.

Black Lives Matter
Black Lives Matter (BLM, suom. Mustien elämät merkitsevät) on vuonna 2013 perustettu liike sekä kansalaisjärjestö, joka aktiivisesti kampanjoi afroamerikkalaisten kohtaamaa systemaattista väkivaltaa ja rasismia vastaan.

Miksi suomeksi?
Suomi on yksi Euroopan rasistisimmista maista*; Afrikkalaista syntyperää olevat ovat kokeneet rasismiin perustunutta häirintää ja väkivaltaa EU-maista eniten Suomessa. Black Lives Matter - liikkeen tuominen Suomeen, rasismin pois kitkeminen ja kansan sivistäminen on siksi tärkeämpää kuin koskaan.

Linkki videoon vuodelta 2016, jossa BLM selitetään havainnoimalla videoiden avulla. Sisältövaroitus väkivaltaa.*

Linkki videoon, jossa George Floydin tapaus yksityiskohtaisesti selitettynä. Sisältövaroitus väkivaltaa.*

Linkki videoon, jossa toisen hyvin julkiseksi tulleen miehen, Ahmaud Arberyn tapaus yksityiskohtaisesti selitettynä. Sisältövaroitus väkivaltaa.*

Linkki videoon 15-vuotiaan Alejandro Martinezin kuolemasta.*

ADRESSIT

Joihinkin addresseista tarvitsee Yhdysvaltalaisen postinumeron.
Käytettävissä ovat mm.

90015 - Los Angeles, California
10001 - New York City, New York
75001 - Dallas, Texas

Lisää käytettäviä postinumeroita protestialueilta tästä linkistä.

LAHJOITA

Lisää luettavaa aiheesta:

Selvitys afrikkalaistaustaisten henkilöiden kokemasta syrjinnästä 2020

Pysäytetyt: Etninen profilointi Suomessa


Uhrien kokemuksia viharikoksista Suomessa vuosina 2014-2018

Syrjintä Suomessa: Tietoraportti 2014


Oikeusministeriön selvitys vihapuheesta ja häirinnästä ja niiden vaikutuksista eri vähemmistöryhmiin (2016)

USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET

Q. Mutta eikö kaikkien elämän tulisi olla samanarvoista??? Koen vain mustaihoisille kohdistuvan kampanjan syrjintänä itseäni kohtaan.
A. Kaikkien elämä tulee olemaan samanarvoista, kun tummaihoisia ihmisiä ei enää tapeta, raiskata ja vangita pelkän ihonvärinsä vuoksi. Etenkin Yhdysvalloissa, joihin tämänhetkinen tilanne keskittyy, on afroamerikkalaisia käytetty orjina vuosisatoja ja ihmisoikeudet viety useita kertoja. BLM on saanut aikaan vastakampanjoita, joista tunnetuimmat ovat All Lives Matter*, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat samanarvoisia sekä Blue Lives Matter*, joka asettuu BLM - liikettä käytännossä täysin vastaan poliisien puolelle.

Q. Mutta entäs muut ei-valkoihoiset ihmiset, jotka kohtaavat syrjintää?
A. Kuten aikaisemmassa vastauksessa mainitaan, nykyinen BLM-movement on keskittynyt eniten juuri Yhdysvaltoihin. Ihmiset, jotka ovat muuttaneet maahan vapaaehtoisesti työn perässä esimerkiksi Aasiasta ovat huonosti kohdeltuja ja kohtaavat rasismia. Ero on kuitenkin edelleen siinä, ettei heitä Koskaan Ole Käytetty Orjina Yhdysvaltain Maaperällä.¹


Q. Miksen minä saa sanoa n-sanaa? Ketä se muka satuttaa?
A. N-sana on vahvasti orjuuteen linkittyvä termi, jota on käytetty väheksymään, objektifioimaan sekä syrjimään mustia/rodullistettuja ihmisiä satojen vuosien ajan valkoisten toimesta. Vaikkakin musta väestö on ottanut sanan käyttöön, se ei anna valkoiselle/ei-mustalle yksilölle vapautta termin käyttöön. ² ³
Etiketti on universaali ja etenkin nykypäivänä tulisi olla jokaisen suomalaisenkin ymmärtämä ja käyttämä. Ellei etninen taustasi ole afrikkalainen, et saa käyttää n-sanaa. Et edes vitsillä, kun kukaan tummaihoinen ei ole kuulolla. Et, vaikka sinua olisi sillä haukuttu aikaisemmin. Et, vaikka se mainittaisiin tekstissä koulukirjassa tms. ja sinua pyydettäisiin lukemaan se ääneen.

Q. Mitä tarkoittaa POC?
A. POC tarkoittaa people/person of colour, mutta termille ei ole vielä suomenkielistä vastinetta. Parhaiten selitettynä tämä termi koskettaa ei-valkoisia ja ulkomaalaiselta näyttäviä yksilöitä. Ylitalo selittää termiä sekä uusien termien tarvetta tässä tekstissä.

¹ Linkki videoon, joka selittää englanniksi asian aasialaisen maahanmuuttajataustaisen amerikan kansalaisen näkokulmasta.

² Linkki englanninkieliseen Instagram - postaukseen, jossa syy sanan käytön kieltämiselle selitetään tarkemmin.

³ Anna Rastaan suomenkielinen artikkeli, jossa käsitellään n-sanan politiikkaa.

MIELENOSOITUS

Suomessakin on useasti osoitettu mieltä rasismia ja varsinkin äärioikeistoa vastaan. Meillä mielenosoitukset eivät (vielä!) ole yltyneet yhtä väkivaltaisiksi kuin Yhdysvalloissa, mutta muistathan itsesi ja mahdollisten ulkomaalaisten ystäviesi vuoksi, jotka ovat parhaillaan osoittamassa mieltään USAssa:

ÄLÄ jaa valokuvia tai videoita, joissa näkyy mielenosoittajien kasvot tai muita tunnistettavia piirteitä; tämä auttaa poliiseja löytämään ja pidättämään asianomaisia.

Tutki mielenosoitukset etukäteen ennen osallistumista.
Pidä huoli, että niiden järjestäjä on tiedossa ja että niistä on tehty ilmoitus poliisille. Luvaton yli 50 hengen kokoontuminen mielenosoituskannalla lopetetaan ilman sitä heti alkuunsa.

Muista!
Elämme vielä pandemian keskellä, joten on tärkeää pitää tarvittavat turvavälit, käyttää hengitysmaskia sekä käsidesiä.

VALKOINEN ETUOIKEUS

Valkoinen etuoikeus ei tarkoita sitä, etteikö valkoisillakin olisi elämässä haasteita ja vaikeuksia vaan sitä, että vaikeudet EIVÄT johdu ihonväristä.

"Valkoisuusnormi suojaa niitä, jotka kuuluvat sen piiriin ja voivat elää arkeaan joutumatta jatkuvasti kyseenalaistetuiksi ja selittämään elämäntapojaan ja valintojaan. Tällaiset rodullistetut valtasuhteet voivat suomalaiseen valtaväestöön kuuluvalta jäädä näkymättömiksi, samalla kun normista poikkeavat huomaavat niiden olemassaolon päivittäin. Näiden sorretun asemaan asetettujen ei kuitenkaan tarvitse hyväksyä itseensä kohdistuvia määrittelyjä tai asettua heille varatuille paikoille valtasuhteiden määrittämässä hierarkiassa. He voivat myös kyseenalaistaa, purkaa ja muotoilla uusiksi kuvauksia itsestään sekä samalla myös laajemmin yhteiskunnallisia käytäntöjä."¹

¹Keskinen, S., Näre, L. & Tuori, S. (2015). Valkoisuusnormi, rodullistamisen kritiikki ja sukupuoli. Sukupuolentutkimus 28 : 4, s. 2-5. ISSN:2342-0634

JOS MIELENOSOITUS ESKALOITUU

Mielenosoitusten eskaloituessa vaarallisemmiksi on hyvä olla varautunut tilanteen mukaan.

Suomen laissa laiton naamioituminen on kielletty

Pukeudu peittäviin kokopitkiin vaatteisiin
Mitä vähemmän ihoa on esillä, sitä helpompi välttyä loukkaantumisilta tämän suojatessa ihoa. Älä myöskään käytä asusteita.

Peitä tunnistettavat piirteet
Tatuoinnit, näkyvät arvet, hiukset yms. Myös pukeutumisessa suositeltavaa vältellä logoja, tekstejä tai muuta tunnistettavaa.

Suojaa hengitystiet ja silmät
Kyynelkaasun tai pippurisumutteen varalta ota käyttöön hengitysmaski, huivi tai muu vaatekappale, sekä mahdollisesti silmillä muoviset suojalasit. Vältä piilolinssien käyttöä.

Varustaudu!
Ota mukaan puhdasta vettä (juomista ja huuhtelua varten).
Laita jalkaan mukavat kengät, jotka olet valmis heittämään roskiin tarvittaessa.
Pakkaa mukaan eväitä ja vaihtovaatteet.
Mahdollisesti mukaan hanskat, jotka kestävät kuumuutta.

VÄLTÄ voiteita sekä öljypohjaisia tuotteita iholla. Älä myöskään käytä meikkiä.
ÄLÄ jää yksin; liiku aina vähintään pareittain.

ENSIAPU JA JÄLKIHOITO

Tiedosta roolisi! Jos et ole varma kuinka auttaa, etsi joku joka osaa.
Ota mukaan ensiapupakkaus (puhdistusaine, laastareita, sideharsoa, joustosidettä, ihoteippiä jne., tamponit ja kuukautissiteet ovat myös hyviä vaihtoehtoja verenvuotoihin).

Pippurisumutteelle, kyynelkaasulle tai muulle kaasusumutteelle altistuessa:
Pidätä hengitystä, sulje silmät ja siirry pois alueelta mahdollisimman nopeasti. Älä panikoi. ÄLÄ hiero, hankaa tai koske - edes pestessä.
Vaihda puhtaat vaatteet, ja säilö tai hävitä sumutteelle altistuneet vaatteet.

SILMÄT: Huuhtelu RUNSAALLA vedellä ja kevyellä paineella (pullossa sporttikorkki!). Huuhtelu sisänurkasta kohti ulkonurkkaa.

IHO: Puhdista saippualla, astianpesuaineella tai esim. vauvashampoolla sekä KYLMÄLLÄ vedellä (kuuma vesi avaa ihohuokoset, jolloin kemikaalit aiheuttavat polttelua). Polttelun tunnetta voi neturalisoida myös emäksisellä seoksella, mutta vältä sen joutumista suoraan silmiin

Yski, niistä, sylje, huuhtele - ÄLÄ NIELE.

Verenvuodon tyrehdyttäminen:
Tyrehdytä verenvuoto painamalla vuotokohtaa sormin tai kämmenellä.
Jos loukkaantunut voi itse painaa haavaa, kehota häntä tekemään niin.
Auta loukkaantunut välittömästi istumaan tai makuulle.
Sido vuotokohtaan paineside.
Jos vuoto ei asetu, aseta äärimmäisenä hätäkeinona vuotokohdan (painesiteen) yläpuolelle kiristysside.

TAPAHTUMIA SUOMESSA

2.6 GLOBAALI #BlackoutTuesday (digitaalinen protesti)

2.6 Finland in solidarity with Black Lives Matter (digitaalinen protesti)

3.6. BLM Helsinki marssi (fyysinen mielenosoitus)

4.6. Oulu Against Racism (fyysinen mielenosoitus)

5.6. Lahti in solidarity with BLM (fyysinen mielenosoitus)

5.6. George Floyd solidaarisuusmielenosoitus Helsinki (fyysinen mielenosoitus)

6.6. BLM solidaarisuusmielenosoitus Kuopio (fyysinen mielenosoitus)

6.6. BLM @JKL (fyysinen mielenosoitus)

6.6. George Floyd solidaarisuusmielenosoitus TRE (fyysinen mielenosoitus)

7.6. BLM Tampere Break the Silence (fyysinen mielenosoitus)

13.6. Turku March BLM (fyysinen mielenosoitus)

4-7.7 Don't Buy Anything (digitaalinen mielenilmaus)

1.8. BLM tukitapahtuma Jyväskylä

Itä-Suomen avoimen yliopiston ilmainen verkkokurssi rasismista (5op)

HUOM!!

Tämä sivu on tehty hakemalla ja kääntämällä tietoa eri lähteistä (mm. tämä sivu), tarkoituksena on tuoda ja levittää tietoa.

Sivun ylläpitäjät eivät kuulu kyseiseen vähemmistöön, eivätkä halua missään tapauksessa ylittää mitään rajoja.

Sivua päivitetään mahdollisimman usein, jotta se on varmasti ajantasalla. Pahoittelut hitaasta päivittämisestä; ylläpitäjät eivät ole pystyneet päivittämään sivua.


Jos näet tiedoissa jotain korjattavaa, lisättävää tai loukkaavaa,
otathan yhteyttä!

BLACK OWNED YRITYKSIÄ SUOMESSA

Ravintolat ja kahvilat (+tilaus):

Vaatetus ja asusteet:

Kauneus ja hiukset:

Muut (mm. valokuvaus, siivous, lifestyle, kulttuuri):

Lisää yrityksiä löytyy tätä linkkiä klikkaamalla

Amelia Ray - Hambone Says

Black Lives Matter ei ole vain trendi.

Pikkuhiljaa niin sosiaalinen kuin perinteinenkin media palaa takaisin “normaaliin”. Siitä huolimatta on TÄRKEÄÄ muistaa, että taisto ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta EI vielä ole loppunut. Vaikka BLM-liikeen näkyvyys hälveneekin mediassa, on meidän tehtävämme aktiivisesti tukea ja jatkaa taistelua.


Tapoja pysyä aktiivisena:
Allekirjoita adresseja
Lahjoita rahaa (jos et kykene, katso näitä videoita!)
Tue mustien omistamia yrityksiä
Puhu – jatka keskustelua somessa sekä tuttujen ja tuntemattomienkin kanssa
Seuraa keskustelua #BLM ja #BlackLivesMatter tagien alla
Opiskele!

MUUTA

Vaikkakin tämä sivu keskittyy BLM-liikkeeseen, haluamme jakaa valokeilaa myös muiden ongelmien suhteen. Tässä alla löytyy listattuna englanninkielisiä sivuja muihin ongelmiin maailmanlaajuisesti.